sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Virkattu matto, kolmella värillä

Olen ostanut muutama vuosi sitten ontelokudetta tarkoituksenani virkata matto, mutta ajatus matosta jäi muutamaan yritykseen, sillä ranteeni eivät millään meinanneet kestää kuteen virkkaamista vaikka kokeilin pitää käsiä ties missä asennossa. Kuteet jäivät siis odottelemaan (aloitin jo kangaspuillakin kutomaan niistä mattoa, mutta se oli niin hidasta ohuen kuteen vuoksi, joten sekin jäi), kunnes eräänä päivänä päätin ottaa ekstra paksun koukkuni (nro 12) ja kokeilla onnistuisiko virkkaus sillä. Halusin nimittäin ehdottomasti pyöreän maton olohuoneen "kirjasto"-nurkkaan.

Jostain syystä paksulla koukulla virkkaus onnistuikin yllättävän hyvin (onhan tuo paksuus ehkä hieman liikaa noille kuteille...)!

Suunnittelin, että teen kokonaan valkoisen maton. Se toisi mukavaa raikkautta olohuoneeseen.


No, valkoinen kude loppuikin kesken, eikä matto ollut läheskään niin iso kuin halusin.


Isolla koukulla tulee aika rouheaa jälkeä.


Kudekopasta löytyi aikoinaan Tiimarista ostamaani vaaleanpunaista, harmaata ja turkoosia kudetta. Ei muuta kuin suunnitelma vaihtoon ja uusi väri koukulle.


Vaaleanpunainen kehystääkin aika kivasti tuota valkoista!


Virkkasin vielä viimeisen kierroksen harmaalla ja matto oli valmis.


Valkoinen matto, joka piti tulla olohuoneeseen muuttuikin kolmiväriseksi matoksi, joka meni tyttären huoneeseen.



Hyvä näin, tännehän se sopii oikein mainiosti.


Kiinalaisessa vauvankantokopassa ja jonkin verran virkkaamiani leluja, onhan niitä kertynyt aikamoinen kasa!



Materiaalit:
Ontelokude
Nro 12 koukku
Ohje: Lankavan Aura-matto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti